LIGHTNING DUST: Fantasy

Arvio julkaistu Soundissa 8/2013.
Kirjoittanut: Ville Pirinen.

Arvio

LIGHTNING DUST
Fantasy
Jagjaguwar

Black Mountain -yhtyeen naislaulajan ja rumpalin duo on parilla aiemmalla levyllään kuulostanut lähinnä hippifolkilta, jota maustetaan syntetisaattoreilla. Yhteys emoyhtyeen eteerisempiin hetkiin on ollut selkeä. Niinpä Fantasy yllättää toteutuksellaan, joka on puhdasta synapoppia. Minimalistisesti puksuttavat rumpukoneet, viileät synamatot ja lämpimästi pärisevät synabassot säestävät Amber Webberin kuulaaksi kaiutettua ääntä. Kappalerakenteetkin tuntuvat tällä äänimailmalla aiempaa selkeämmiltä. Ainakin Lykke Li, The Knife ja vanha kunnon Cyndi Lauper ovat balladipäälle sattuessaan samoilleet samoissa maisemissa.

Hippien indiedisko kuulostaa hienolta, mutta sisällössä ja muodossa on myös ristiriitansa. Laulumelodiat ovat suurelta osin uneliaita ja surumielisiä, ja tanssilattian suuntaan kurkotellessaankin Lightning Dust on ytimeltään lähempänä progea kuin pumppaavaa bilemusaa. Hyvä esimerkki tästä on Suicide-tyylisesti sykkivä Loaded Gun, joka vihjailee olevansa tanssimusiikkia, mutta sopii paremmin kuulokekuunteluun öiselle junamatkalle. Kaihoisan konepopin ja haahuilevamman hippeilyn yhdistelmästä kiinnostuneet vaivautukoot.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa