LINKIN PARK: Meteora

Kun levyn ensimmäiseen sinkkuun nauhoitetaan yli 30 kertosäettä ennen oikean löytymistä, ja kun biisit ovat hyvin samantapaisia kuin 14 miljoonaa myyneellä edeltäjällään, paitsi että soundi on vielä pidemmälle hiottu, saa hyvin helposti kuulla olevansa pelkkä tuote, ei oikea bändi ollenkaan. Tästä välittämättä Linkin Park tarjoilee avoimesti lisää aiheita parjaukselle kertoessaan Meteoralla biisien teon leikkaa, liimaa ja aloita alusta -metodiikasta.

Linkin Parkin musiikki on paperilla monimuotoista uusmetalliin, hip hopin, rapin ja samplejen yhdistelmää, mutta kaikessa kertosäekeskeisyydessään se on todella helppoa kuunneltavaa. Ei tarvitse sulatella ollenkaan. Rajummatkaan kohdat eivät häiritse ketään, sillä Meteora pelaa tasan samalla hyökkäävän kertosäkeen ja loiventavan säkeistön periaatteella kuin Hybrid Theory. Helppous koskee myös sanoituksia, sillä niihin on yllättävän yksinkertaista samaistua. Ne kertovat pienimuotoisesta päähänpotkimisesta, siitä että seisoo yksin maailmaa vastassa. Mitään ei tarvitse kyseenalaistaa. Minä vastaan ympäristö, ja minä olen häviöllä. Ei muuta. Ne nuorison parissa töitä tekevät, joilla ei vielä soi Meteora päässä, ovat umpikuuroja.

Meteora iskee välittömästi. Se on niin nerokkaasti ja varman päälle rakennettu, että tämän tekijällä on hirmuinen visio tarttuvasta musiikista. Siinä mielessä tuoteherjat voidaan unohtaa, että Linkin Park on itse tuon näkemyksen lähde ja toteuttaja. Mutta tämän nopeasti sykkivän ajan tuote Linkin Park siinä mielessä on, että kun levy pitää saada täyteen kiireesti pureskeltavia sinkuiksi kelpaavia biisejä, se varsinainen leipä ja voi, joka kantaisi eteenpäin kun sinkut on kaluttu, puuttuu tykkänään. Niinpä Meteoraan alkaa kyllästyä jo puolenkymmenen kuuntelun jälkeen.

Linkin Park on kuin vuoden 1987 Def Leppardin päivitys tähän aikaan. Hysterialle tullessaan Leppard veti musiikkia paljon muuttamatta kaiken vielä entistäkin siloisemmaksi ja tarttuvammaksi ja teki itsestään helpon maalitaulun, mutta möi ällistyttävän paljon levyjä. Meteora tekee juuri saman, ja eihän kukaan ns. vakavasti otettava musiikkidiggari voi tunnustaa tästä pitävänsä. Mutta ihan niin kuin on olemassa Hysteria-päiviä, tulee varmasti myös Meteora-päiviä, jolloin vakavoitunutkin haluaa musiikkinsa helposti soljuvana, turhia ajatuksia herättämättömänä virtana.