LISSIE: My Wild West

Arvio julkaistu Soundissa 1/2016.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Arvio

LISSIE
My Wild West
Cooking Vinyl

Synnyinseudultaan Illinoisista villiin länteen päätynyt Lissie on albumidebyytistään Catching A Tiger (2010) lähtien totuttu näkemään vahvana ja tarvittaessa suorasanaisestikin kantaaottavana artistina. Neko Casen tavoin Lissiekin on myös monipuolisempi laulaja-lauluntekijä kuin häneen tavallisesti liitetty folk rock -määrittely antaisi ymmärtää.

Viimeksi joulukuussa akustisilla soolokeikoilla Suomessa nähty Lissie virittää kuulijansa kolmannen albuminsa tunnelmiin instrumentaalisesti kitaroidulla alkusoitolla. Alkutahdeillaan Carole Kingin mieleen tuovalla Hollywoodilla sävelkynäänsä tasaisen varmasti teroittanut lauluntekijä tunnustaa uutta rakkauttaan: “I fell in love with California, I fell in love with a dream”. Yhtyeensä napakkuus viimeistelee Don’t You Give Up On Men kertakuulemalla iskeväksi pophitiksi. Daughtersilla Lissie kasvattaa laulunsa intohimoa ja kitarat saavat samalla lisää rosoa.

Vaikka Lissie työskenteleekin My Wild Westillä selkeästi bändikontekstissa, niin biisinsä voi hyvin kuvitella toimivan myös folkimmiksi riisuttuina. Mutta oli laulujen ilmiasu mikä tahansa, niin olennaisinta on sittenkin Go For A Walkin viesti “I want to feel my life”. Lissieltä tämä tuntuu onnistuvan aina yksin esittämäänsä akustista päätösraitaa, nykyisen kalifornialaisen kotikaupunkinsa Ojain ylistystä myöten.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa