Laulaja-lauluntekijä Cass McCombsin muhkean monisyiset ja hitaasti poreilevat laulut ovat hyvä muistutus siitä, että albumi on edelleen paras kerta-annos monille popmusiikin muodoille. Folkin, countryn, 70-lukulaisen rockin, lievän psykedelian ja varovasti kajastavan mustan rytmiikan aineksista oman ilmaisunsa kokoon keittänyt McCombs on taiteilijana pitkän matkan juoksija ja loivempien kaarien mies. Hän on taitava, muttei millään muotoa iskevä lauluntekijä.
Runsaslukuisen avustajajoukon tuella toteutetun laulusarjan pitää antaa vaikuttaa ja hiipiä ihon alle. Kahdeksanteen albumiinsa ehtinyt McCombs tasapainoilee tummanpuhuvissa soft rock -lauluissaan syvän melankolian, lempeän katkeran huumorin ja varovaisen toiveikkuuden välillä. Lähempänä Elliot Smith -vainaan edustamia kauneusarvoja kuin positiivisen ajattelun standardeja liikkuva musiikki viehättää monimielisyydessään ja kierossa sarkasmissaan. Komeasti soiva Laughter Is The Best Medicine on hyvä esimerkki ilmeisen tummissa vesissä kahlaavan lauluntekijän hirtehisyydestä.
