Perinteinen artistin luomiseen liittyvä kysymys kuuluu, pitääkö tekijän kärsiä, jotta hän pystyy luomaan vaikuttavaa jälkeä. Lucinda Williams antaa siihen oman vastauksensa Westillä. Melankolian leimaama levy on selvästi suruista tehty ja jälki on voimakasta, joskin enimmäkseen keskitempoista, harrasta, välillä valitta-vaakin. Everything Has Changed -biisi määrittelee pitkälti levyn tunnelman – bluesista tuttu lohduttomien rivien toisto yhdistyy pehmeästi käytettyihin, folkista ja countrysta tuttuihin soittimiin ja kontrasti on vahva.
Vallitsevan melankolian vastapainoksi kuullaan kiukkuinen hyvästijättö Come On kelvottomaksi koetulle pikaromanssille, jolle myös sähkökitarat antavat kyytiä. Heti perään kysellään sen oikean perään äärimmäisen kauniilla laululla Where Is My Love?, jonka sanomaa voimakas viulu osaltaan korostaa. Westillä kuultava artisti on hyvin tunnistettavissa, mutta tuottaja Hal Willner on silti onnistunut luomaan levylle oman ainutlaatuisen äänimaailman, josta saadaan kiittää myös mukana olevia muusikoita. Erityisesti Rob Burgerin koskettimet ansaitsevat maininnan, mutta ennen kaikkea kokoonpano osaa puhaltaa yhteen hiileen ja antaa Williamsin hienoille lauluille niiden tarvitseman kasvualustan. Tuska on hiottu värikkääksi helminauhaksi, jota kelpaa ihailla. Mainoksissa Williamsiin on liitetty haastava epiteetti ”Amerikan paras lauluntekijä”. Noita asioita ei mitata kuin urheilusuorituksia, mutta jos mitattaisiin, eiköhän hän palkintopallilla seisoisi.
