MAJ KARMA: Peltisydän

Peltisydän sykkii synkeästi, mutta säteilee se valoakin.
Arvio julkaistu Soundissa 1/2016.
Kirjoittanut: Ari Väntänen.

Arvio

MAJ KARMA
Peltisydän
Sony

Mainettaan paremman Salaman (2009) jälkeen alkanut pitkä luova tauko oli tarpeellinen breikki Maj Karmalle. Sinä aikana laulaja Herra Ylpön Ihmisistä tuli suosittu rockyhtye, kitaristi Häiriö levytti OpuNuissa ja basisti K. Kurittu Pennilessissä, ja jonkin aikaa OpuNuissa soittanut rumpali J. Savolainen kai koulutti koiransa jättämään kovalevyt rauhaan.

Vaikka Peltisydämellä mainitaan Maj Karman vuonna 1996 julkaistun ensilevyn nimi, bändi palaa nykyaikaan. Kauneimmat popbiisit Peltisydän, 2016 ja Puumiekka voisivat olla Ihmistenkin tuotantoa. Toisaalta taas julma Pikkusisko, häijy Telekineesi ja armoton Sotaa ei tule ovat sitä satakuntalaista synkkyyttä, joka tehdään Ylpön laulun pakahtuvasta postpunkpaatoksesta ja Häiriön vaihtoehtometalliriffeistä.

Ylppö kirjoittaa yhä subjektiivisesti mutta eläytyy avoimemmin siihen, mitä ympärillä näkee.

Eniten ovat muuttuneet sanoitukset. Ylppö kirjoittaa yhä subjektiivisesti mutta eläytyy avoimemmin siihen, mitä ympärillä näkee. Sellaisissa lauluissa kuin Pelastakaa lapset (”Suomi on sekaisin”), Kukaan ei huomaa mua (”viisitoistatuhatta ihmistä torilla – me ollaan rauhaa rakastava kansa”), Tyttö ilman talvea ja Sotaa ei tule hän jopa ottaa kantaa. Toinen toistuva teema on lapsuus. Kukaties oma elämäntilanne on saanut Ylpön pohtimaan sitä ja maailman menoa. Monille pienten lasten vanhemmille käy niin.

Peltisydän sykkii synkeästi, mutta säteilee se valoakin. Laulu vapaudelle päättyy juhlallisiin duurisointuihin, ja tähtiin tähyilevä päätösraita Onnellinen loppu panee asiat perspektiiviin. Siellä täällä soivat jouset luovat taivaan avaraa tuntua.

Jos toivoo Maj Karman palanneen muinaiseen rujoon friikkisoundiinsa, saa pettyä, koska Peltisydän ei ole äkkiväärä irtiotto bändin luontaisesta kehityskaaresta. Niin kuin Maij’ Karman kauniit kuvat -nimi kiteytyi Maj Karmaksi, on takavuosien puujaloilla puikkelehtivista pujoparroista tullut helposti lähestyttävä rockbändi. Mutta jos toivoo kuulevansa virkeää ja ulospäin suuntautunutta uutta Karmaa, saa tasokkaan ja monitasoisen rocklevyn.

Lisää luettavaa