Hyvää nousua elävä suomiproge on taas saanut uuden varteenotettavan tekijän. 2010 perustettu Malady ei peittele vaikutteitaan komealla debyytillään. Vaikutteet on otettu Wigwamilta, Kalevalalta, Haikaralta ja muilta 70-luvun suomalaisbändeiltä. Sehän sopii, kun jälki seisoo omilla ansioillaan. Ero kansainväliseen progeen on selkeä ja myös etu.
Koko hoito on toteutettu analogisesti nauhoittamalla, mikä kuuluu lopputuloksessa nykymeininkiä vasten ylellisen luonnollisesti ja lämpimästi hengittävänä luomusoundina. Biisejä on vain kuusi eli pitkällä kaavalla mennään ja niistäkin kaksi on instrumentaaleja. Soitto on herkkää ja herkullisia nyansseja riittää, mutta tyrnää voimaakin löytyy tarpeen tullen. Dynamiikasta ei voi valittaa. Tony Björkmanin hetkittäin Jerry Garciaankin viittaava kitarointi ja Ville Rohiolan koskettimet, etenkin urut, ovat päärooleissa. Toista kitaraa käsittelevän Babak Issabeigloon laulu tuntuu ensi kuulemalta olevan liiankin takarivissä, mutta enemmällä kuuntelulla sen numeroa tekemätön ja maneeriton luonne kasvaa. Pariin biisiin tuo lisäväriä myös huilu.
Nimetön albumi puhuttelee varmasti ainakin Sammalen ja Punaisen Kuningattaren Periaatteen faneja, enkä hämmästy, jos Malady noteerataan ulkomaillakin. Bändin trendejä kosiskelematon persoona on niin vahva.
