MANNA: Sister

Arvio julkaistu Soundissa 04/2007.
Kirjoittanut: Tero Alanko.
Viimeisen parin vuoden aikana Suomessa on päässyt levyttämään useita naispuolisia lauluntekijöitä. Suurta laadullista tai myynnillistä mullistusta ei kuitenkaan ole tapahtunut. Eikä tapahdu laulavan ja sanoittavan Mannan ensimmäisen albuminkaan myötä, vaikka parhaimmillaan Sister soikin todella komeasti.

Arvio

MANNA
Sister
Suomen Musiikki

Viimeisen parin vuoden aikana Suomessa on päässyt levyttämään useita naispuolisia lauluntekijöitä. Suurta laadullista tai myynnillistä mullistusta ei kuitenkaan ole tapahtunut. Eikä tapahdu laulavan ja sanoittavan Mannan ensimmäisen albuminkaan myötä, vaikka parhaimmillaan Sister soikin todella komeasti.

Tällaisessa musiikissa jyvät ja akanat erottuvat toisistaan helposti. Albumin paremman puoliskon muodostavat The Soundtrack Of Our Lives -yhtyeen jäsenten säveltämät kolme ja Joel Melasniemen kirjoittamat kaksi biisiä. Ihastuttavan vapautuneesti laulavan Mannan kitaristimiehensä Mikko "Linde" Lindströmin kanssa kirjoittama viisikko jää vertailussa alakynteen. Heidän biiseistään paras on Just For Tonight, joskin Ville Valon pestaaminen kappaleen toiseksi laulajaksi on musiikillisesti tarpeeton mainostemppu.

Mahdollisuuksia Mannan levyllä olisi ollut enempäänkin. Sen kolmea ensimmäistä kappaletta kehtaa esitellä missä piireissä tahansa. Melasniemen valssaten haaveileva Stars on välitön klassikko, Kalle Gustafsson Jerneholmin säveltämä Ending And Leaving kuulostaa erehdyttävästi Nina Perssonilta kauniissa maalaismaisemissa ja Ian Personin herttaisen pahaenteinen Eliza laveeraa levyä juuri oikealla sävyllä. Loput seitsemän raitaa eivät lisää kokonaisuuteen oikeastaan mitään merkittävää. 

Lisää luettavaa