MARILLION: Script For A Jester´s Tear

Arvio julkaistu Soundissa 07/1999.
Kirjoittanut: Petri Silas.
Aina epämuodikas Marillion on potkinut tutkainta vastaan jo kymmenen studioalbumin ja lukuisten livenauhoitusten verran. Kahdeksan ensimmäisen studiokiekon ajan ryhmän emo oli EMI.

Arvio

MARILLION
Script For A Jester´s Tear
EMI

Aina epämuodikas Marillion on potkinut tutkainta vastaan jo kymmenen studioalbumin ja lukuisten livenauhoitusten verran. Kahdeksan ensimmäisen studiokiekon ajan ryhmän emo oli EMI. Kukin näistä yhteistyön hedelmistä on nyt julkaistu uudestaan harvinaisuuksilla ladatun lisälevyn sekä pätevän muistovihon siivittämänä. Kansitaidettaan myöten visionääriseltä Script For A Jester's Teariltä erottuu vieläkin edukseen hieno Forgotten Sons. Muiden biisien seassa bonuspyörylällä asuu bändin riippakiveksi jäänyt arkkiprogeteos Grendel.

Lisää luettavaa