Vallan erinomaisesti tuntuu Mariska luovivan Pahat Sudet -yhtyeensä kanssa rockista ja elämän laulelmista elokuvalliseen mahtipontisuuteen sekä ovelasti hajautettuihin räp- ja reggae-skisseihin. Ennen kaikkea Mariska tuntuu tekevän tismalleen sellaista musiikkia mistä tykkää, minkä kuulee vaivattomina, ulospäin suuntautuneina tulkintoina. Ja mikä onkaan laulaessa, kun kappaleet ovat Mariskan estottoman taitavasti sanoittamat ja sävykirjoltaan oivallisen yhtyeen kanssa sävelletyt. Vain lähes James Bond -tunnariksi sovitettu tanakka rockmarssi Veri on vettä sakeampaa on Jouni Hynysen kynästä.
Kukkurukuu-albumi kiteytyy hyvin erilaisiin avainraitoihin. Nimikappale on kaikkein vaikuttavin, kyyhkysen hennosta kujerruksesta boleromaisesti nouseva laulu, joka säkeistöllään enemmän tunnevoimaa uhkuva kaunis uniikkimelodia ja ihmiskohtalon kuvaus. Erinomainen on myös levyn aloittava bacharachilainen pianojohdatus, joka viettelee arvoitukselliselle visiitille tuonpuoleiseen. Matkalla manalaan ei kerro kuolemasta, vaan kuolevaisuuden ymmärtämisestä, kuten viimeinenkin raita, optimistinen melodikareggae-folkkis Ukon laulu.
Kalmanhaju leijailee selvemmin noutajan metaforassa Kuolema on kalamies sekä latinokostajattaren monologissa La Muerte. Peruuttamattoman menetyksen kirpeys särmittää terävimmin runoiltuja erokuvauksia, hienosti pelkistettyä Liekkiä ja suoraa Sinä päivänä kun sä lähdet -purkausta. Levyn merkillisin suupala on saturäpäytys ketusta ja korpin juustosta. Mairitellun laulajan itseironia ei taatusti jää epäselväksi.