Tämän levyn laulut ovat enimmäkseen saaneet innoituksensa Knopflerin nuoruudesta ja hän esiintyykin levyllä enemmän laulaja-lauluntekijänä kuin kitarasankarina. Artistin tarinoiva ääni istuu rooliin hyvin ja silloin kun tuttu sähkökitarasoundi mourahtaa, kyseessä on pikemminkin biisejä koristava maalailu kuin sooloilu.
Enimmäkseen Knopflerin maalailu tapahtuu verkkaisten slovarien merkeissä, mikä tekee levyn yleisilmeestä hieman tylsän. Artistin skottitausta paistaa läpi siellä täällä ja kitaroiden valmistajasta kertovaan Monteleone-lauluun on pestattu hienostunut jousitausta. Kitaristin tausta puskee parhaiten läpi sähkökitarapitoisessa kappaleessa Cleaning My Gun, ja keppiä kuritetaan blues-tunnelmissa biisissä You Can´t Beat The House, tosin verkkaisesti silläkin. Parhaimmillaan Knopfler onnistuu hienoissa slovareissa, kuten So Far From The Clyde ja Remembrance Day, johon on otettu maltillinen lapsikuoro soittajien omasta suvusta.
Levyssä on vanhakantainen ilme, kuten laulussa Before Gas And TV muistellaan. Knopflerin iässä ei tunnu olevan kiire minnekään ja vaikka tunnelma saattaa tuntua verkkaiselta, väkisin vauhdissa pysymään pyrkivä kitaristi olisi vielä huonompi vaihtoehto.
