MARK MCGUIRE: Beyond Belief

markmcguire-beyondbelief-560x5601-560x560
MARK MCGUIRE
Beyond Belief
Dead Oceans

Hämyisässä elektronimusiikkiyhtye Emeraldsissa vaikuttanut Mark McGuire on soolojulkaisuillaan siirtynyt hiljalleen kitaradronesta ja -luuppailusta kohti eeppisempää ja sävelletympää ilmaisua. Kuplivan ja poreilevan electronican, eeppisten äänivallien ja pisteliäästi vellovien kitaroiden muodostamasta kombinaatiosta tulee nykyisellään mieleen esimerkiksi ranskalainen M83.

Beyond Belief on eräänlaista nykyaikaista muzakia, synteettistä äänikarkkia, jonka valmiiksi pureskeltuun massaan luo kontrastia paikoin kaaottisiksi yltyvät crescendot ja klusterit. Ainekseltaan levy on ilahduttavan moni-aineksinen. Earth: 2015 -kappaleen pelottava maailmanlopun meininki vaihtuu sulavasti The Undying Starsin hedonistiseen avaruusdiscoon. Kuusitoistaminuuttinen Locked In Our Sky Language (For Cyan) sekä järkälemäinen Belief ammentavat puolestaan Steve Reichin ja Philip Glassin kehittelemästä, myöhemmin Vangelisin ja Jarren synteettiseksi jalostamasta new-age-henkistä toistomusiikista.

Arpeggiorallista seuraa kuitenkin ähky ja soundeista sokerihumala. Finnejä pamahtaa otsaan. Beyond Beliefin keskenkasvuinen sävelkieli ja sovinnaiset harmoniat eivät onnistu tavoittamaan juhlavan teeman edellyttämää muotoa kuin hetkittäin.