THE MARS VOLTA: Frances The Mute

Arvio julkaistu Soundissa 02/2005.
Kirjoittanut: Jari Jokirinne.
Siinä missä toinen At The Drive-Inin perillinen eli Sparta vuosi vuodelta yksinkertaistaa tyylikeinojaan, kulkee The Mars Volta päinvastaiseen suuntaan. Bändin kunnianhimoiselle missiolle täytyy nostaa hattua, mutta yhä vaikeaselkoisemmaksi muuttuminen saattaa pitkässä juoksussa kääntyä myös itseään vastaan.

Arvio

THE MARS VOLTA
Frances The Mute
Universal

Siinä missä toinen At The Drive-Inin perillinen eli Sparta vuosi vuodelta yksinkertaistaa tyylikeinojaan, kulkee The Mars Volta päinvastaiseen suuntaan. Bändin kunnianhimoiselle missiolle täytyy nostaa hattua, mutta yhä vaikeaselkoisemmaksi muuttuminen saattaa pitkässä juoksussa kääntyä myös itseään vastaan. Frances The Mute on yli 76-minuuttinen järkäle, joka lukuisine tyhjäkäyntikohtineen tulee taatusti olemaan kova pala nieltäväksi jopa bändin debyyttiin mieltyneille.

Ensimmäinen hämmennystä aiheuttava asia on levyn jakaminen moniosaisiin teemallisiin kokonaisuuksiin. Paperilla idea kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta käytännössä homma ei toimi toivotulla tavalla. Levyn avaa neljään osioon silvottu 13-minuttinen Cygnus…Vismund Cygnus, joka sisältää vain kaksi omilla jaloillaan seisovaa kappaletta. Loput teoksen kestosta täyttää hallitsematon liikennemelu ja elektroninen pulputus.

En tiedä, mitä nokkamies Omar Rodriguez-Lopezin päässä on näitä väliosia sorvatessa liikkunut, mutta asiaa ei ainakaan ole auttanut miehen itsensä toimiminen levyn tuottajana. Debyytillä valvontavastuuta kantaneelle Rick Rubinille olisi ollut käyttöä. Tai ylipäänsä kenelle tahansa, joka olisi pystynyt jättämään Omarin hulluimmat päähänpistot ajatusten tasolle. Kappaleiden väleihin ympättynä nämä hälykohdat syövät bändin draivista turhan paljon energiaa.

Jos Frances The Mutea saksisi ronskilla otteella, olisi käsissä loistava pitkäsoitto. Kun yhtye pääsee tuskastuttavien odottelujen jälkeen kunnolla vauhtiin, on pakko myöntää, että Rodriguez- Lopezin ja toisen voimahahmon Cedric Bixler-Zavalan sävellyskynä on terottunut entisestään. Sekavan avauksen jälkeen The Widow ihastuttaa suoranaisella runttauksellaan, mutta levyn todellinen helmi on pääosin espanjankielinen L'Via L'Viaquez. Vaikka tässäkään biisissä ei tiivistäminen ole onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla, on sen jokainen hetki kuitenkin perusteltavissa.

The Mars Voltan toinen pitkäsoitto tulee varmasti herättämään debattia suuntaan ja toiseen. Arvioijalle sen moniulotteisuus ei anna kovin kiitollista tehtävää, sillä kovin usein tällaisilla levyillä on tapana paljastaa todellinen luonteensa vasta pitkän perehtymisen myötä. 

Lisää luettavaa