Matti Johannes Koivu osoitti viimeistään parin vuoden takaisella Toisen maailman nimi -levyllä olevansa lauluntekijä, joka tosissaan ilman kliseiden turvaverkkoa etsii omaa ääntään. Uusi albumi on sävellyksellisesti ja bändisoinniltaan pykälää suorempi mutta ehdottoman kunnianhimoinen kokonaisuus.
Tiukasti iholla pysyvät, ihmissuhteiden ja luontonäkyjen maailmassa liikkuvat laulut on rakennettu huolella. Levyn avaava Aulanko edustaa Koivua parhaimmillaan. Runomaista haurautta henkivä teksti soi jokaisella tavullaan ja raikkaasti sovitettuna se soljuu vaivattomasti. Eteerisyys ei väänny itsetarkoitukselliseksi autistifiilistelyksi, vaan kuulijan on helppo astua tähän ilmeisen henkilökohtaiseen maisema- ja tuokiokuvaan. Kaikkien kuulokuvassa esiintyvien elementtien sommittelu on ihastuttavan harkittua. Nyt ei ole höselletty.
Koivun levy on äärimmäisen latautunut kokonaisuus. Joidenkin laulujen kohdalla herää tunne, että yritystä on jopa liikaa. Patetiaansa tukehtuva Laulu pohjoisesta esimerkiksi kuulostaa vilpittömältä ja urhealta yritykseltä kirjoittaa suuri laulu. Jos taiteilijan sanomisen halu ja esteettinen ähellys kuuluu läpi, ei välttämättä synny sellaisia. Matti Johannes Koivu on syvin ja koskettavin ollessaan rento.
