Jahas, taas olisi piru irti. Pressitiedotteessa maalaillaan kuvaa vuoden vihaisimmasta levystä, ja vaikka Medeia onkin omassa konseptissaan seestynyt vielä entisestään Cultin (2008) jälkeen, ei tälle vuodelle voi kovin monta Abandon Allin haastajaa povata. Kun puhutaan vihaisuudesta, Medeia on miltei omassa kastissaan.
Medeia on ainutlaatuinen yhtye. Sillä on taito sotkea teknisyys suoraviivaisuuteen, armoton deathmetal-räime kauniisiin kosketinosuuksiin ja periksiantamaton aggressio tunnelmallisuuteen tavoilla, joita muut eivät ole älynneet edes kokeilla. Abandon Allilla nämä epämääräiset suuntaviivat ovat entisestään selkiytyneet, ja lopputuloksena on lähtökohdat huomioonottaen häkellyttävän dynaaminen kokonaisuus, jossa kaikki palaset tuntuvat olevan automaattisesti oikeilla paikoillaan.
Abandon Alll on koukeroista kuunneltavaa, eikä levyn hienous täysin avaudu ensiyrittämällä. Mielikuvituksensa turvin Medeia kuitenkin jättää kaiken maailman deathcore-viritelmät kauas taakseen. Kun The Ultimate Disconnect From Humanityssa raivotaan kurkku suorana, vedenjakajana toimiva, lähes postrockmainen The Burning osoittaa, että saman raivon voi hetkeksi myös onnistuneesti tukahduttaa.
