MEGADETH: Arsenal Of (dvd)

Arvio julkaistu Soundissa 05/2006.
Kirjoittanut: Petri Silas.
Vuonna 1961 syntynyt Dave Mustaine on uransa ja maineensa velkaa James Hetfieldille ja Lars Ulrichille. Jos he eivät olisi kenkäisseet soolokitaristiaan mäelle Metallican alkuvaiheissa, raha olisi ennemmin tai myöhemmin pilannut myös Mustainen. Koska mies ei loukkuun jäänyt, hän oli vapaa perustamaan speed metalin kaikkien aikojen hienoimman yhtyeen, Megadethin.

Arvio

MEGADETH
Arsenal Of dvd
Capitol

Vuonna 1961 syntynyt Dave Mustaine on uransa ja maineensa velkaa James Hetfieldille ja Lars Ulrichille. Jos he eivät olisi kenkäisseet soolokitaristiaan mäelle Metallican alkuvaiheissa, raha olisi ennemmin tai myöhemmin pilannut myös Mustainen. Koska mies ei loukkuun jäänyt, hän oli vapaa perustamaan speed metalin kaikkien aikojen hienoimman yhtyeen, Megadethin. Suomalaisjuurisen Daven tie on ollut ohdakkeinen. Kokeiltua on tullut niin Jeesusta kuin muitakin kovia huumeita, laskuvarjohyppyä, karatea, poliittisia kannanottoja ja perhe-elämää. Osaa ulkomusiikillisista elementeistä vilauttelee myös tämä kahden dvd:n kooste. Onneksi fokus silti pysyy musiikissa. Tarjolla on orkesterin joka ainoa promopätkä, muutama tv-mainos, haastattelu ja keikkatallenne. Viimeksi mainituista ei tosin haloota kannata nostaa. Megadethin videot ovat paria poikkeusta lukuun ottamatta sitä, mitä tässä genressä aina: bändin soiton kuvaamista. Musiikillisiksi huipuiksi nousevat varhaiset helmet Peace Sells ja Wake Up Dead, supervittumainen Symphony Of Destruction sekä bändin teknisimmän kauden lippulaiva Holy Wars… The Punishment Due. Sen videossa vilautellaan tuon ajan jenkkien mörköjen, Muammarin ja Jasserin kuvia, mutta teksti on silkkaa asiaa tänäkin päivänä. Juuri sanoituksissa ja niiden takana sykkivässä älyssä Mustaine on aina ollut kilometrejä vertaisryhmänsä edellä. Kuin speed metalin vastine Roger Watersille, hän tarjoilee asiat muodossa, joka säväyttää ja saa ajattelemaan.

Lisää luettavaa