MEGADETH: Dystopia

Arvio julkaistu Soundissa 1/2016.
Kirjoittanut: Mikko Merilinna.

Arvio

MEGADETH
Dystopia
Universal

Megadethin 15. studioalbumi alkaa yllättävän piristävissä tunnelmissa, kun The Threat Is Real -kappaleen kiukkuiset alkutahdit vievät jopa Rust In Piece -klassikon (1990) aikaisiin tunnelmiin. Pitkästä aikaa Megadethilla on a-luokan soittajista koostuva bändi, kun riveihin on pestattu brasilialaisen Angra-yhtyeen kitaristi Kiko Loreiro ja Lamb Of God -rumpali Chris Adler. Dystopian ilmaisu kuulostaa kermaiselta ja paikoitellen perhanan hyvältä. Näin kovassa iskussa ei kvartetti ole ollut sitten 1990-luvun.

Sitten on Dave Mustaine. Tämä ristiriitainen riffikuningas on menettänyt erikoisesta ja persoonallisesta lauluäänestään muutaman pykälän ylärekisteriä, ja kuulostaa nykyään enimmäkseen gremliniltä. Megadeth-harrastajan korviin tämä on hankala asia, mutta kai kaikkeen tottuu.

Megadethin epätasaisella levytystaipaleella sijoittaisin Dystopian heti sinne Rust In Piece-Countdown To Extinction -kaksikon tuntumaan. Biisinkirjoitus on Mustainella paremmin hanskassa kuin vuosiin, ja esimerkiksi levyn nimikappale sekä edellä mainittu avausraita löytänevät tiensä Megadeth-kaanoniin välittömästi.

Lisää luettavaa