Kauhajokelaislähtöisen, sittemmin heinolalaistuneen Irinan järjestyksessään seitsemäs studioalbumi on otsikoitu ytimekkäästi. Tarjolla on tuttua, melankolisväritteistä voimaantumispoppia naisille ja naisenmielisille.
Edellä mainittu pelkällä hyvällä, sillä yhtenä pian paketoitavan Vain elämää -kauden tähdistäkin kunnostautunut artistimme on hallinnut lajinsa aina vuoden 2004 Vahva-debyytistään saakka. Sittemmin myös kappaleidensa kirjoitusvastuuta itselleen haalineen vokalistin uutuudella toimivien ja vähemmän toimivien asioiden välinen balanssi on sama kuin niin monella aiemmallakin Irina-kiekolla: ihastusta herättävät kertosäkeiden tarttuvat melodiat (En olekaan valmis, Kaaoksen keskellä, Ei nyt eikä ikinä, Taparikollinen) ja aidosti itsevarmat laulutulkinnat, mutta samaan aikaan kuuntelukokemusta häiritsevänä hahmottuu tuubimainen kevytdiscoväylä, jota pitkin raita toisensa perään lipuu enemmän tai vähemmän ennalta-arvattavaan maaliinsa.
Siltikään: ei Irinan miellyttävän rehelliseltä vaikuttavaa kaavaa missään nimessä rikottavan toivo. Kenties jotain Sara-herra Joa Korhosen säveltämän, ylvään Kuljetaan tämä loppuun -finaalin kaltaista soisi vain jatkossa mahdutettavan kokonaisuuksille enemmänkin.