Kun Scott McCaughey aloitti The Minus 5 -projektinsa toistakymmentä vuotta sitten, hän tuskin kaavaili tästä pophörhöilyforumista kovin pitkäikäistä operaatiota. Vapaasti pyöriviin oviin eli taajaan vaihtuvaan miehitykseen ja rentoon tekemisen asenteeseen perustuva kollektiivi on kuitenkin syytänyt hauskan resuista musiikkia maailmaan jo useamman albumin verran.
Young Fresh Fellows -yhtyeen johtajana indie-uskottavuutensa taannut ja REMin kiertuejäsenenä isompia lavoja kokeillut McCaughey on yhä The Minus 5 -hankkeen origo ja napa. Uudella albumilla beatlepopin, punkin ja folkrockin sörssäyksessä Scottia avustavat vakiokamut Peter Buckista Wilco-soittajiin. Tuloksena on musiikillisesti hauskan mutta laadullisesti kirjavan The Minus 5 -saagan tähän asti paras levy. Scott McCaugheyn kirjoittamissa lauluissa on linjakkuutta ja ryhtiä, eikä itsetarkoituksellista täyshäröä ole mukana kuin mausteena. The Minus 5 -albumilla ei kuitenkaan puserreta otsa rypyssä ja raikasta pilkettä on muuallakin kuin McCaugheyn vinksahtaneissa teksteissä.
Näitä renkutuksia on ollut epäilemättä hauska soittaa talteen, ainakin levyn luontevasti polveileva tunnelma kuulostaa letkeältä ja hyväntuuliselta. Kun Wilcon tapaiset americanan suuret nimet ovat vakavoituneet levy levyltä, The Minus 5:n leikkisämpi ote klassisen popin ja juurevuuden yhdistelemiseen tuntuu virkistävältä.