Danzigin uutukaisen ja Deth Red Sabaothin välissä vierähti seitsemän vuotta, mikä on pisin kahden levyn välinen tauko yhtyeen uralla, jos coverlevy Skeletonsia (2015) ei oteta huomioon. Voisi siis kuvitella lopputuloksen kuulostavan erityisen hiotulta, eikö niin?
Matto vedetään kuitenkin alta heti kättelyssä. Danzig kuulostaa jo avausbiisissä tavanomaista kännisemmältä tai kuin juuri nukahtamaisillaan olevalta. Meininki on kaiken kaikkiaan todella väsynyttä ja välillä Glenn soundaa kuin olisi vetänyt kartsan röökiä keuhkoihinsa juuri ennen laulukoppiin astumista.
Moni suoritus kuulostaa muutenkin ensimmäisellä otolla purkkiin vedetyltä, oli se sitten onnistunut tai ei. Danzigin lisäksi varsinkin ”soolo”kitaristi Tommy Victor räpeltää pääasiassa kaikkialla muualla paitsi oikeassa nuotissa. Levylle on kuitenkin onnistuttu saamaan joitain hyviäkin suorituksia kuten But A Nightmaressa, miksi samaan tasoon ei edes yritetä yltää kautta linjan?
Albumi kuulostaa lähinnä parissa päivässä kasatulta demolta, jolta olisi kannattanut ottaa jatkojalostukseen vain muutamat potentiaaliset kappaleet (But A Nightmare, The Witching Hour, Pull The Sun) ja heittää kaikki muu suoraan roskikseen.
