Kuten perinteisemmän populaarimusiikin saralla, aika ajoin myös rockkentällä levy-yhtiön tuore suojatti päätetään masinoida suuren yleisön huulille hinnalla millä hyvänsä. Ja tämä suotakoon, paitsi silloin, kuten tamperelaisen Ember Fallsin tapauksessa, kun loputtoman hehkutuksen kohde ei musiikkinsa puolesta vastaa huutoon.
Ember Falls on Mekanismin reinkarnaatio, ja nyt jälkiviisaana on helppo todeta nimen- ja laulajavaihdoksen myötä myös särmien hioituneen olemattomiin. Moderni metalli on vaarallinen sanayhdistelmä, varsinkin silloin kun kilven kiillotuksella ja oppikirjaelementtien päällekkäin kasaamisella kuvitellaan juotettavan kasaan jotakin pitkäikäistä, vaikka todellisuudessa pitkäjänteisyyttä edellyttävää persoonallisuutta saa tästä musiikista hakemalla hakea.
Kummallisin tuttavuus on tuorein jäsen Thomas Grove, jonka ääni ei toimi oikein millään osa-alueella, raspin jäädessä puolitiehen keuhkojen kuitenkaan riittämättä teknisempään revittelyyn. Merkille pantavan Ember Fallsin hampaattomuudesta tekee eritoten se, että hittihakuisuuden mallikelpoisesti Amaranthensa kanssa pullottanut Jake E. on valuttanut näpeistään näinkin kädenlämpöistä mäiskettä.