MOHEL: The Second Temple

Arvio julkaistu Soundissa 10/2012.
Kirjoittanut: Ville Pirinen.

Arvio

MOHEL
The Second Temple
Verdura Records

Kolmen puhaltajan ja kahden rumpalin freejazz-iskuryhmä näyttäytyy kakkoslevyllään sävykkäänä yhtyeenä. Yli 40-minuuttiselle vinyylille mahtuu kolme teosta. Niiden aikana kuljetaan zeniläisen hartaasta ujelluksesta turboahdettuun väkivaltaiseen kirskunaan. Periaatteessa musiikillinen paletti on tuttu legendaaristen free-eksentrikkojen kuten Albert Aylerin tai Peter Brötzmannin tekemisistä, mutta Mohel onnistuu silti yllättämään monta kertaa levyn aikana.

 A-puolen Religious Drone on nimensä mukaisesti harras kudelma, joka pysyy paradoksaalisesti rauhoittavana silloinkin kun viisikko myllyttää perkussioita kasvavan raivon vallassa ja hönkii torviin veren maku suussa. Aggressiivinen tööttäyskin voi sisältää meditatiivisia sävyjä.

 B-puolella lähestymistapa on noisempi, ja Raga For Brutal France kuulostaa rauhattomalta niissäkin kohdissa joissa se on rauhallinen. Mohel hyväksikäyttää instrumenttejaan kiinnostavasti; välillä puhaltimet korahtelevat rytmillisesti ja rummut tuntuvat luovan harmonioita. Ennakkoluulotonta päräyttelyä.

Lisäksi yksi ulkomusiikillinen huomio. Levyn kannet ovat häkellyttävän jämerää pahvia!

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa