Enpä usko olevani ainoa metallin ystävä, jota surettaa My Dying Briden, Paradise Lostin ja varsinkin Anatheman liukuminen pois raskauden tieltä jonnekin proge- ja konekokeiluiden syövereihin. Pientä lohtua kaihoon tarjoilee usalaiseksi perinnemetallibändiksi harvinaisen hyvä Morgion Solinari-debyytillään, joka parhaimmillaan soi noiden enkkubändien alkuaikojen mahtipontisella jykevyydellä.
Morgionin pitkätukat hallitsevat myös syntikoilla ja kevyellä kitaranäppäilyllä kontrastia luovien suvantovaiheiden tunnelmoinnin, mutta valitettavan ylipitkinä nämä introt, midrot ja outrot jättävät parissa kappaleessa varsinaisen biisin vähemmistön osaan. Siitäkin huolimatta on tässä kiekossa enemmän hevivoimaa kun noiden kolmen tunnetumman tuoreimmissa levyissä yhteensä.