Mortiis oli 90-luvulla kiinnostava artisti. Hänen musiikkinsa oli primitiivistä ja kotikutoista mutta kiehtovaa. Hänen onnistui yhden miehen bändinä luoda halvoilla syntikoilla täysin oma maailmansa. Kukaan muu ei kuulostanut Mortiisilta. Ehkä kukaan ei halunnutkaan, sillä Mortiisin soundit olivat hirveät ja hänen syntikansoittonsa oli äärimmäisen epätarkkaa ja koomisen sekavaa.
Mortiis oli kuitenkin omaleimainen ja luova. Tuntui että kunhan hän vain saisi musiikkiinsa ammattimaisemman otteen, tulisi hänestä merkittävä artisti. Toisin kuitenkin tapahtui. Vuoden 2001 The Smell Of Rainista lähtien Mortiisin levyt ovat kuulostaneet täysin ammattimaisesti soitetuilta ja tuotetuilta. Valitettavasti mies on kuitenkin samalla levy levyltä pyrkinyt kuulostamaan enemmän ja enemmän Nine Inch Nailsilta.
Siinä missä edellisen levyn Decadent And Desperate -singlellä matkittiin The Perfect Drugia, ollaan tällä kertaa palattu juurille. Siis Nine Inch Nailsin juurille ja Broken-levyyn. Crypt Of The Wizardin (1996) biisien tahdin vierestä soitettujen syntikkahuilujen alta paistoi kirkkaana lahjakkuus. Siitä ei The Great Deceiverin apinoinnissa ole enää jälkeäkään.