Kun yhdistetään tangoa, hiphopia, rockia, suomi-iskelmää ja lopuksi lisätään päälle vasemmalle kallellaan olevat sanoitukset, niin kasassa on MursuSikarin resepti. Hämmentävältä kuulostavalla reseptiikallaan turkulainen yhtye jakaa pitkälti samankaltaisen estetiikan toisen crossover-aktin eli Pietarin Spektaakkelin kanssa.
Aineksissa olisi potentiaalia johonkin mielenkiintoiseen, mutta kokonaisvaikutelma ja mitä yhtye musiikillaan yrittää sanoa jää epäselväksi. Instrumentaatiossa on paikoin tervetullutta säröä ja dissonanssia, kun bändi uskaltautuu irrottelemaan. Valitettavasti sanoituksien osalta yhtye ei kykene osoittamaan kypsyyttä: Brinkkala-kappaleen ”Kaikki menee päin vittua / paitsi muna” -tyyliset antinokkeluudet tekevät levyn kuuntelusta paikoin ylitsepääsemättömän vaivaannuttavaa. Monista kappaleista saakin kuvan, että MursuSikari on ensisijaisesti livebilebändi, eikä kappaleita ole kirjoitettu tarkempaa tarkastelua tai kotikuuntelua varten.
Orgaaninen hiphop on vaikea laji, jossa harva suomalainen yhtye on onnistunut – eikä yksikään niin hyvin kuin 2000–luvun alussa toiminut Tulenkantajat. MursuSikarilla on vielä paljon hiottavaa hyvää albumikokonaisuutta varten.