MUSE: Live At Rome DVD

Arvio julkaistu Soundissa 1/2014.
Kirjoittanut: Ville Hartikainen.

Arvio

MUSE
Live at rome olympic stadium
Warner

Näin Musen 2nd Law -kiertueen keikan Barcelonassa viime kesäkuussa ja pidin kovasti. Kieli poskella rakennettu pompöösi show oli kaikin puolin huikea elämys.

Myös televisioruudulla millintarkalla käsikirjoituksella etenevä spektaakkeli näyttää samalta kuin muistikuvissani – vaan ei tunnu. Inhimilliseen kokoluokkaan tiivistettynä kaikki turboahdettu mahtipontisuus avaruusaluksen kokoisine – ja näköisine – lavarakennelmineen tuntuu menettävän tehoaan.

Keikkatallenteen ongelma ei ole itse musiikissa. Musen virtuositeetista, ronskista mielikuvituksesta ja häpeämättömän suuruudenhulluista ratkaisuista rakentuvat kappaleet toimivat myös livenä erinomaisen hyvin. Monessa kohtaa mieleen hiipii toinen brittisuuruus, Queen.

Kompastuskivi on siinä, ettei Musesta – Matthew Bellamyn kovasta yrityksestä huolimatta – löydy Freddie Mercuryn kaltaista sädehtivää lavapersoonaa, jonka seuraaminen kotioloissa olisi liekkimeren ja valoshown sijaan huomattavasti mielenkiintoisempaa.

Juuri sitä muutoin hienosti rakennetusta kokonaisuudesta jää kaipaamaan. Teknisiltä ansioiltaan kuvatallenteessa ei nimittäin ole mitään vikaa – päinvastoin. Muun sisältönsä puolesta paketti sen sijaan on melko köykäinen.

Lisää luettavaa