Lasvegaslaisen The Killersin ristiriita on siinä, että yhtye haluaa olla vanhan ajan myyttinen rockjättiläinen, joka rakentaa tasaisesti kasvavaa uraa vahvojen albumien ja kiertueiden myötä (kesän Provinssi-keikka olikin erinomainen) mutta käytännössä yhtye on määrittynyt vain (usein onnistuneiden) singlejensä kautta. Toisin sanoen, heidän albuminsa ovat harvoin kovin kiinnostavia kokonaisuuksia. Sama toistuu taas, ja se harmittaa erityisen paljon siksi että viiden vuoden albumitauko nosti odotuksia.
Levyn avaava nimibiisi ja etenkin timanttinen The Man -single – malliesimerkki The Killersin diskokimalteen ja areenarockin yhdistelmästä – lupaavat suuria, mutta edetessään surkastuvan loppulevyn aikana pulssi herää oikeastaan vain pirteän Tyson vs. Douglasin ja kohtalokkaan Out Of My Mindin aikana. Muut tuntuvat syntyneen vailla suurempaa oivallusta, eikä niistä löydy The Killersiä kaikkein syvimmin määrittävää piirrettä: kiihkoa.
Huonoimmillaan vaisulta U2-coverbändiltä haiseva levy päättyy ponnettomaan Have All The Songs Been Written? -antikliimaksiin, jolla vieraileva Mark Knopfler on täysin väärässä paikassa.
