NEIL YOUNG: On The Beach

Arvio julkaistu Soundissa 08/2003.
Kirjoittanut: Jukka Väänänen.
Kuten kaikki Neil Youngin uraa hiemankin paremmin tuntevat tietävät, artisti on aina ollut kävelevä ristiriitapesäke.

Arvio

NEIL YOUNG
On The Beach
Reprise

Kuten kaikki Neil Youngin uraa hiemankin paremmin tuntevat tietävät, artisti on aina ollut kävelevä ristiriitapesäke. Nytkin ihmetyttää, miksi Young on pantannut näitä levyjä cd-muodossa ikuisuuksia, ja silti julkaisee mieluummin läyhäisen Reactorin (1981) kuin oikeasti tärkeän konserttialbumin Time Fades Awayn (1973). Kyseisen liven lisäksi julkaisematta on yhä sekopäinen soundtrack Journey Through The Past (1972), jolla ei ole merkitystä muille kuin Young-postimerkkeilijöille.

On the Beach (1974) kuuluu Time Fades Awayn ja Tonight's The Nightin (1973 levytetty, mutta 1975 julkaistu) kanssa ns. doom trilogyyn, joka kuuluu Youngin olennaisimpaan tuotantoon. CSN&Y:n ja oman Harvest-albumin (1972) murskamenestyksen jälkeen trilogia sai taatusti levy-yhtiön markkinamiehet miettimään harakirin autuutta, niin paljon yleisöään hän tuolloin menetti.

On the Beachin cd-julkaisuun kului 29 vuotta, ja albumi on siksi(kin) saavuttanut liki myyttisiä mittasuhteita. Maine on ansaittu, sillä se on yksi Youngin kolmesta parhaasta.

Walk On avaa pelin hämäävän iloisesti rouheine kitaroineen. Fender Rhodesin varaan rakentuva duuriballadi See The Sky About To Rain on kuulaan kaunis, mutta Revolution Blues tihkuu silkkaa vihaa, mistä kyseenalainen kiitos kuuluu Charles Mansonille. Kappale on kuin Stonesin Sister Morphinen psykopaattiveli. For The Turnstiles on tehokkaimpia kuulemiani akustisia esityksiä. Banjon ja Ben Keithin dobron yhdistelmä rokkaa täysillä, ja Young kuulostaa lähes maaniselta. Myös synkkä Vampire Blues on pakattu täyteen tunnetta ja uhkaa.

Mutta On the Beachin kakkospuoli (kyllä; nyt puhutaan niiden ihmisten ehdoilla, jotka ovat omistaneet albumin vinyylimuodossa ties mistä asti) on se varsinainen legendan luoja. Jälkimaininkeja voi kuulla muun muassa Beckin hienolla Sea Changesilla. B-puoli ei ole maailman iloisin, mutta siinä on silti ilmavuutta ja yksinkertaista musiikillista voimaa, joka kestää. Ambulance Bluesin akustinen kitara on edelleen mykistävä, nimikappaleen leijaileva mietteliäisyys on silkkaa nirvanaa ja Motion Pictures tekee selvää jälkeä riisutulla voimallaan.

American Stars'n'Barsin (1977) tähtihetket ovat takkatulen ääressä äänitetty unenomainen akustinen Will To Love (mikä kuulokebiisi!) ja tietysti Like A Hurricane, legendaarisen kaunis ja voimakas kitararevittely. Albumin muut kappaleet ovat silkkaa kantri(rock)hölmöilyä, mutta onnekseen hyvin rakastettavia sellaisia. Nimensä mukaisella The Old Country Waltzilla on aina paikka sydämessäni, ja Star Of Bethlehemin melodinen kauneus peittää aluksi sen lakonisen erotilityksen. Iloisesti hölkkäävälle Saddle Up The Palominolle ei voi kuin hymyillä.

Hawks & Dovesilla (1980) tilanne on toinen. Siitä olisi helposti tullut jatkoa Young-klassikoihin, mutta ei: ykköspuoli on täynnä syväluotaavaa ja melodisesti kiinnostavaa, enimmäkseen akustista Youngia, mutta kakkospuoli on yksioikoisen punaniskakantrin juhlaa. Herttaisen lastenlaulumainen Lost In Space sekä varsin synkät Little Wing, likipsykedeelinen The Old Homestead ja Captain Kennedy edustavat priima-Youngia, mutta kakkospuolen kuuleminen on edelleen kuin saisi käytetyt painitrikoot päin näköä. Young tekee aina mitä tahtoo, eikä aina kuulijan eduksi.

Pinon masentavin tapaus on Reactor. Ohuet rokkaukset on hutaistu vasemmalla kädellä ja Crazy Horse on surullisen kaukana huippuhetkistään. Parasta antia edustavat junakompilla etenevä Southern Pacific, ilahduttavan hölmö ja hilpeän Zorbas-henkisesti kitaroitu autolaulu Motor City sekä Rapid Transitin huomio "every wave is new until it breaks".

Youngille lähes koko 80-luku oli taiteellista pohjamudissa möyrintää, ja vasta vuoden 1989 Freedom palautti miehen arvoiselleen paikalle. Notkahduksia on tapahtunut näihin päiviin saakka, mutta legendan asemansa hän varmisti jo 1970-luvulla. Epäilijät hankkiutukoot välittömästi On The Beachin maagiselle mysteerimatkalle. 

Lisää luettavaa