NEIL YOUNG: A Letter Home

Arvio julkaistu Soundissa 6–7/2014.
Kirjoittanut: Jussi Niemi.

Arvio

NEIL YOUNG
A Letter Home
Reprise

1900-luvun alkupuolella Amerikassa, missä ”joka mies oli kuningas”, oli paljon puhelinkoppimaisia levytyskoppeja, joissa kuka tahansa saattoi äänittää itseänsä yleensä akustisella kitaralla säestäen, ja saada saman tien valmiiksi prässättyjä levyjä. Noille kopeille ei ole vuosikymmeniin ollut tungosta, mutta vanhojen äänitystekniikkojen friikki Jack White rakastaa niitä.

Hänen kanssaan samaa mieltä on toinen saman alan intoilija. Neil Young meni Whiten koppiin ja äänitti siellä tämän levyn. Kyse on ikään kuin Youngin vasta löytyneistä, äidilleen muinoin lähettämistä äänityksistä, jotka vasta nyt tulevat julkisuuteen. Äänentoisto rahinoineen ja huojumisineen on siis autenttista. Parilla raidalla White hiukan avittaa, muuten äänessä on akustisella kitaralla, huuliharpulla ja hiukan pianollakin aseistautunut, ajoittain viheltelevä Young.

Levyn molempien puolten aluksi Neil puhuu äidilleen, kehottaa häntä puhumaan isälle ja kertoo mystisestä ”globaalista säätieteilijästä”, joka syyttä saa ihmisten vihat niskaansa aina ennustaessaan huonoa säätä, jota ”viime aikoina on ollut aika paljon ympäri maailmaa”. Symboliikka ei jää epäselväksi.

Materiaali koostuu covereista, valtaosin 60-luvulla tehdyistä Neilille tärkeistä lauluista, jotka iso mies tekee omikseen. Toisinaan ne peilaavat jotain Youngin omaa biisiä, kuten Dylanin Girl From The North Country Harvestia ja Bert Jancshin Needle Of Death innoittamaansa Needle And The Damage Donea.

Sisältö edellä mennään. Ivory Joe Hunterin Since I Met You Baby on yllättäin ainoa blues. Willie Nelson sen sijaan on edustettuna kahdella kappaleella, Crazy ja On The Road Again (1979), samoin Neilin kanadalaiskaveri Gordon Lightfoot (Early Morning Rain ja If You Could Read My Mind).

Levyn aloittaa killeriluenta Phil Ochsin Changesista ja päättää setin vanhimpana Everly Brothersin I Wonder If I Care As Much (1957). Tuorein biisi on Springsteenin My Hometown (1984), joka näin riisuttuna kuulostaa Woody Guthrielta. Sen nostalgian ja todellisuuden vastakkainasettelu kuvaa aika hyvin koko levyä.

Lisää luettavaa