NICK CAVE & BAD SEEDS: Live From The KCRW

Arvio julkaistu Soundissa 11/2013.
Kirjoittanut: Mikko Meriläinen.

Arvio

NICK CAVE & BAD SEEDS
Live From The KCRW
Mute

Tämä levy toimii kunnon litsarina kaltaisilleni livelevyjen dissaajille. Pienen yleisön edessä studiossa tallennetulla radiosessiolla The Bad Seeds on aivan parhaimmillaan: paikoin pelottava, paikoin hauska ja aina mestarillisen sävykäs. Soitto on samaan aikaan huoletonta ja hallittua, spontaania ja kurinalaista. Nick laulaa albumeillakin eläytyen ja kuin riivattuna, mutta livenä se puoli vielä herkullisesti korostuu. Lisäksi mukaan tulee yleisökontaktin kautta tervetullut annos huumoria.

Akustinen keikka painottuu lähes pelkästään Caven herkempään puoleen ja pianoballadeihin, mistä syystä esimerkiksi And No More Shall We Part ja People Ain’t No Good ovat levyllä erityisen kotonaan. Vaikka itse kaipaankin nimenomaan sitä pähkähullua Bad Seedsiä, on painotus perusteltu, ja linjakkaalle albumille muodostuu hyvin sakea tunnelma.

Osa kappaleista saa livetilanteesta sopivasti lisäsärmää. Esimerkiksi tuoreimman albumin nimibiisi Push The Sky Awayn piinaavan vähäeleinen sovitus pesee levyversion mennen tullen. Toisaalta levyllä hurja Higgs Bosom Blues avaa tämän kattauksen hieman tunnustellen.

Eniten sulateltavaa on Mercy Seatin kohdalla. Nick Caven tuotannon ehdoton kruunu, yleensä mykistävän maaniseksi yltyvä katsaus sähkötuoliin tuomitun miehen mieleen soi tällä kertaa hauraana ja pelkistettynä. Warren Ellisin viulu vaikertaa kauniisti Nickin laulaessa ”the mercy seat is burning, and I think my head is glowing.” Vaikutus on järisyttävä.

Viimeisen raidan kohdalla tulee suurin palkinto. Koko muu levy tuntuu vain lämmittelyltä ja kiusoittelulta finaalia varten kun Nick huudahtaa suu virneessä (kyllä, sen tietää ilman kuvaakin): ”Do we know the chords to Jack The Ripper? Hammer it, Jim!”

Jumalaton mökä alkaa, ja helvetti pääsee irti tavalla, jonka ei pitäisi olla ihmisille edes mahdollista.

Lisää luettavaa