Tiedotteessa ruotsalaisbändiä mainostetaan kuumasti rokkaavaksi hevimetalliksi. No joo. Biisit, riffit ja soitanto ovat hyvinkin perinteistä perusmetallia, mutta soundi ei ole sinne päinkään. Bändi on livemeiningillä saanut aikaan virkeän klassisen rocksoundin. Se tekee tästä tutustumisen arvoisen. Valovuosien päässä on se tunkkainen mässykkäpuuro, jollaisen 99 prosenttia maailman metallibändeistä itselleen säätää. Mikä parasta, iänikuinen muovisyntikka loistaa poissaolollaan.
Night Viperista löytyy paljon muitakin hyviä puolia. Soitto sujuu mallikkaasti, kun mukana on kokeneita ukkoja. Levyn suolasta vastaavat kuitenkin naiset. Päällimmäisenä valloittaa Sofie Lee Johanssonin ärhäkkä ja tyylitajuinen laulanta. Tällaisiin perusrehteihin rockääniin ei törmää liian usein. Jonna Karlssonin rummuttamista ei turhaan kehuta poikkeuksellisen svengaavaksi heviympyröissä.
Komeaa on rokkaus ja komeita ovat biisitkin – parhaimmillaan. Vähän turhan usein kolutaan tuhanteen kertaan kuultuja melodioita ja riffipolkuja. Päätöskappale The Wolverine eroaa ei-metallisena edukseen muusta materiaalista. Siihen suuntaan Night Viperin kannattaa keskittyä jatkossa.