Nightwishin uusi albumi on täynnä superlatiiveja (kuin myös tämä arvio). Endless Forms Most Beautiful on miltei liian pitkä mahtuakseen cd:lle, bändissä on enemmän jäseniä kuin aikaisemmin, soundi on isompi kuin koskaan ennen ja mukana on yhtyeen uran pisin kappale The Greatest Show On Earth. Voisin lyödä vetoa, että se on ollut levyn työnimi.
Ensiksi tulee hämmennys siitä, miten näin massiivinen määrä soittimia ja äänikerroksia on saatu miksatuksi. Levy käy herkimmilläänkin ylikierroksilla. Albumiin syventyminen varmentaa ongelman, jonka olin radiosta Élan-singleä kuunnellessani havaitsevinani: laulu jää äänivallin jalkoihin. Floor Jansen on erinomainen solisti ja tulkitsija, mutta vielä ei ollut hänen kohdallaan täysosuman aika.
Pinnan alla on myös aito tunne. Kaikki on koko ajan pakahduttavan dramaattista mutta ei kornia. Nightwish hallitsee suureellisuuden etevämmin kuin mikään toinen metalliyhtye maailmassa, ja lisäksi sillä on aina ollut erinomaisia biisejä. Tällä kertaa ne ovat parhaimpia kymmeneen vuoteen. Joka kappaleella on erillinen identiteetti rakentamassa suuremman tarinan kaarta. Sävellystyö on niin vahvaa, että kerrankin voi rehellisesti puhua albumikokonaisuudesta. Heikoinkin lenkki, hätäinen Weak Fantasy, olisi jollain toisella levyllä huipputeos.
Ääripäitä Nightwish on jälleen venyttämässä. Sähkökitara on tarvittaessa entistä rankempi. Orkestraatiot soivat aiempaa kerroksellisempina ja melodiat vievät yhä syvemmälle elokuvien
ja romaanien taikamaailmoihin. Bändi osoittaa myös tyylitajua: kun yhtye nousee fantasiasta realismiin The Eyes Of Sharbat Gula -kappaleessa, se tekee sen ilman sadunomaista lyriikkaansa ja jättää kappaleen laulamatta. Musiikki ottaa modernimman suunnan − enemmän Paul Greengrassia, vähemmän Tim Burtonia − ja nuotit kertovat sanoja tehokkaammin.
Endless Forms Most Beautiful on jännittävä, itsetietoinenkin levy. Ja jos turboahtauksen tyylikeinona hyväksyy, sitä on helppo rakastaa.
