Nukkavierua elämäntuskaa – Conor Oberstin uusin uhkaa tartuttaa masennuksen kuulijaansakin

Conor Oberst
Salutations
Nonesuch

Omahan oma poika on kanavoinut huomattavaa energiaansa milloin mitenkin. Useimmiten folk rock -kehyksessä, mutta myös rankemminkin rokaten. Levyjä on syntynyt vinhaa vauhtia niin omalla nimellä kuin lukuisilla bändeillä, kuten Bright Eyes, Desaparecidos ja Monsters Of Folk.

Siinä missä viime vuoden Ruminations oli kirjaimellinen soololevy, samat kappaleet tuoreina versioina sekä toisen mokoman uusia sisältävä Salutations on tehty bändillä, jossa soittavat Felice Brothersin Ian (kitara) ja James (haitari, wurlitzer, urut) sekä Greg Farley (viulu). Jousisektiokin vierailee parilla raidalla. Yllättävin apuri on veteraanihuippurumpali Jim Keltner, joka vastaa tuotannosta Oberstin kanssa.

Odotin kai herrojen yhteistyöstä niin paljon, että jotenkin petyin. Ei niin, että jossain 60-luvun Dylanin ja irlantilaisen folkin välimaastossa viipyilevä levy olisi mitenkään huono, vaan siksi, että Conorin melkein itkuisesti värisevä nukkavieru laulu huokuu jo vähän liiankin massiivista elämäntuskaa. Bändisointi on lämpimän karheasti luomu Oberstin huuliharpun hönkiessä ahkerasti. Teksteissä vilisee nimiä ja kulttuurisia viittauksia, mutta biisit luotaavat tyylillisesti kapeaa sarkaa ja ovat niin alakuloisia, että orastava masennus uhkaa kuulijaa.