Perinnetietoista räkärokkia räimitään reteästi just niin kuin kuuluukin. Nyrkkitappelu on hieman kuin alkuaikojen suttuisempi Hellacopters suomeksi. Rehellistä hauskanpitopunkia, jossa totinen yhteiskunnallisuus ja muu tylsistely sivuutetaan pilkallisella hymähdyksellä. Rumpufillillä sisään, kitara vinkumaan ja selvällä äidinkielellä moitteettomasti toimivaa rähjäystä päälle. Jollotuskertsit tarttuvat ja kappaleiden nimet kuten Ämmäbändit, Alfajuntit, Ei sääntöjä tai Käytetään päihteitä kertovat asenteesta.
Energinen katujyystö on parhaimmillaan silloin kun kappaleen kesto pysyy alle kahdessa ja puolessa minuutissa. Iloinen turpaanvetofiilis uhkaa väljähtyä, kun lähestytään kolmen minuutin mittapaalua. Alle 25-minuuttinen levy on tehokkaimmillaan seiskatuumaisen mittaisina biitteinä nautittuna. Se onkin optimaalinen mitta myös Nyrkkitappelun kansainvälisiä virkaveljiä kuunnellessa. Katurockin ei tarvitse taipua teema-albumeiksi.
Putkeen kuunneltuna Bangkok-Saigon-Nyrkkitappelu saa toivomaan jotain yllättävää lisävaihdetta tai arvaamatonta sekoilua. Se ei muuta sitä, että esimerkiksi Voi pyhä äiti, nyt mennään on stimanginen ässäbiisi.
