OASIS: Heathen Chemistry

Arvio julkaistu Soundissa 08/2002.
Kirjoittanut: Vesa Sirén.
Yltiöpäinen pöyhkeys ja piristävä idiotismi ovat kadonneet Oasiksesta. Gallagherin veljekset ovat nyt niin hillittyjä ja hallittuja, että pahaa tekee.

Arvio

OASIS
Heathen Chemistry
big brother

Yltiöpäinen pöyhkeys ja piristävä idiotismi ovat kadonneet Oasiksesta. Gallagherin veljekset ovat nyt niin hillittyjä ja hallittuja, että pahaa tekee. Heathen Chemistry sisältää yhtyeen yhdentekevimmän laulukokoelman, vaikka sovitukset ovat luonnollisempia kuin vahvatkin laulut pöhötystautiin hukanneella Be Here Now -platalla.

Levyn avaava The Hindu Times olisi kelvannut Definitely Maybe -levyllä vain täytepalaksi. Varsin kaunis Stop Cryin' Your Heart Out voisi kelvata Oasiksen Best Of -kokoelmalle, vaikka jopa ylijäämistä koottu The Masterplan sisältää vähintään yhtä hyviä vetoja. Aika monella raidalla on The Beatles -vaikutteita, mutta vaisusti toteutettuna. Ei voi mitään: edeltäjä Standing on the Shoulder of Giants oli selvästi tätä levyä parempi.

Sanoituksellisesti Noel Gallagher on kaukana esikoislevyn röyhkeästä loistosta, mutta paljon paremmalla tasolla kuin kokaiinihuuruisia latteuksia sisältäneellä Be Here Now -levyllä. Parikin sanoitusta on suunnattu pätevästi rahastaneelle ex-vaimolle. Valitettavasti vain biisit eivät kanna Gallagherin elämäntuskaa: Force of Nature on kömpelöä pubirockia, Little by Little hieman parempi yritys samasta teemasta.

Kitaristina Noel ei onneksemme soita enää kertaakaan sitä peruskitarasooloaan, joka on kuultu hyvin vähäisillä variaatioilla jo parissakymmenessä Oasis-sävellyksessä. Ehkä hän ei enää kehtaa mennä läpi siitä, mistä aita on matalin, kun yhtyeeseen on saatu kelvollinen kakkoskitaristi.

Rakastan Liam Gallagherin ääntä, se on kuin sekoitus John Lennonin ja Johnny Rottenin parhaita maneereja. Mutta nyt Liamkin laulaa ilman tunnetta tai raivoa, hommansa hoitaen ja siinä kaikki. Säveltäjänä Liam-veli edistyy: hän on jo ihan yhtä hyvä kuin Noel keskinkertaisimmillaan. Songbird kuuluu jopa levyn parhaimmistoon.

Uudet jäsenet esittäytyvät säveltäjinä kahdella raidalla. Gem Archerin Hung in a Bad Place on helposti unohdettavaa perusrockia jähmeästi soitettuna. Andy Bellin A Quick Peep on kiva pikku instrumentaali.

Tärkeintä lienee se, että parhaimmillaan loistelias yhtye on selvinnyt päihdekierteestään ja brittilehdistön täysin kohtuuttomasta pyörityksestä – ja pysynyt jopa koossa. Pakkohan heidän on tästä parantaa. 

Lisää luettavaa