ODD HUGO: Odd Hugo

Arvio julkaistu Soundissa 10/2013.
Kirjoittanut: Mikko Meriläinen.

Arvio

ODD HUGO
Odd Hugo
Apollo Live

Näin tarttolaisen Odd Hugon viime kevään parikin kertaa tallinnalaisilla klubeilla ja vaikutuin lähes kyyneliin. Siksi onkin ilo huomata, että yhtyeen debyyttialbumille on onnistuttu taltioimaan hienosti keikalla hurmannut välittömyys ja lämpö.

Musiikillisesti Odd Hugo on helpoin sijoittaa jonnekin Bright Eyesin ja Beirutin lähettyville. Ensin mainitusta muistuttaa sydänverinen laulu ja preeriantuoksuiset biisit, jälkimmäisestä riisuttu, akustinen soundi ja runsaasti käytetyt, melankolisena valittavat puhaltimet. Kaukana ei olla myöskään maanmiestensä Ewert And The Two Dragonsin tyylistä, mutta heihin verrattuna Odd Hugo soi kunnianhimoisempana, persoonallisempana ja myös kiinnostavampana.

Yhtyeen selkein vahvuus on kahden laulajan käyttö. Rando ja Oliver ovat suurimman osan ajasta äänessä yhtä aikaa, sävykkäästi toisiaan täydentäen ja harmonioita tutkien.

Kappaleet venyvät usein viiden minuutin tuolle puolen ja polveilevat mukavan yllätyksellisesti. Melodioita, sovituksellisia ideoita ja nyansseja todellakin riittää. Kääntöpuolena on hahmottomuus – toisinaan kappaleet kiusoittelevat ja keräävät jännitettä kärsivällisesti, mutta eivät kuitenkaan täysin palkitse.

Lisää luettavaa