Tämän levyn myötä muuttui ainakin yksi asia. Jos Omnium Gatherumin katalogista ei ole aiemmin löytynyt potentiaalista radiohittiä, nyt sellainen lyödään eteen kuin tarjottimella. Tähtien asento määrittänee, kuinka biisille lopulta käy, mutta yhden koukun varassa lepäävä The Sonic Sign osuu juuri siihen hermoon, jolla nykymuotoiset inflamesit ja soilworkit kiilattaisiin helposti soittolistoilta, jos sellaisia soittolistoja ylipäätään olisi.
Vaikka The Sonic Sign edustaa vain Beyondin yhtä äärilaitaa, jokin sen iloisessa luonteessa kuvastaa myös koko levyä. Hitaimmillaan ja haikeimmillaankin Beyond nojautuu vahvasti alati toistuviin kitaraharmonioihin, joita harkitusti viljellyt kosketinkuviot oivasti tukevat. Vaikka Omnium Gatherum – kaiketi – perustaa musiikkinsa deathmetalille, on se aina ollut deathiksi silkkaa poppia.
Normaalisti ärsyynnyn yltiömelodisen musiikin pitkäkestoisesta kuuntelusta, mutta Beyondin melodiat ja harmoniat istuvat niin hyvin paikoilleen, että niiden tekijälle on pakko olla jopa hieman kateellinen. White Palacen flirttailu kasariprogen kanssa valottaa myös yhtyeen sielukkaampaa puolta, vaikka eeppisen päätöskappaleen roolissaan jääkin muutoin hieman valjuksi.
