OMNIUM GATHERUM: Years In Waste

Arvio julkaistu Soundissa 11/2004.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.
Omnium Gatherum on näkynyt demopuolella pariinkin otteeseen, mutta silloin vielä bändin metallisulattamo tuuppasi pihalle enemmän tai vähemmän raakarautaa.

Arvio

OMNIUM GATHERUM
Years In Waste
Nuclear Blast

Omnium Gatherum on näkynyt demopuolella pariinkin otteeseen, mutta silloin vielä bändin metallisulattamo tuuppasi pihalle enemmän tai vähemmän raakarautaa. Nyt yhtyeen päästyä kakkoslevyynsä se on kaivanut esiin kaikenlaiset jalometallit ja lisännyt niitä sellaisessa suhteessa, että tuloksena on kerrassaan kiehtova kokonaisuus.

Biisit ovat massiivisia, paljon pieniä yksityiskohtia sisältäviä järkäleitä, joiden kulmat bändi on jättänyt juuri sopivan rosoisiksi. Huikeinta bändin kehitys on ollut melodioiden puolella. Vaikka musiikissa kuuluu pintapuolinen raakuus, kappaleiden sisältä löytää uljaasti leijuvia melodioita. Ne luovat yhdessä metallisen särmikkyyden kanssa erikoisesti häiriintyneen tunnelman, jonka epätodellisuus kiusaa ajatuksia harvinaisella tavalla. Samalla levyllä leijuvaan henkeen liittyy jotakin elokuvallista, aivan kuin psykologinen trilleri luikertelisi tajuntaan vain korvan kautta. Siinä on tunnistamatonta pahuutta, jonka voiman kuitenkin pystyy aistimaan.

Omnium Gatherumista on kehittynyt erinomainen yhtye, joka pystyy loihtimaan useammallakin tasolla toimivia vangitsevia tunnelmia. Mutta selvästi kakkoslevy jättää vielä jotakin hampaankoloon. Miten se mieli sitten järkkyykään ensi kerralla… 

Lisää luettavaa