OVERKILL: Killbox 13

Arvio julkaistu Soundissa 03/2003.
Kirjoittanut: Nalle Österman.
"We don't care what you say, fuck you", lauloi Overkill 80- ja 90-luvun taitteessa Subhumansia versioidessaan, saaden varsilenkkareihin ja tiukkoihin pillifarkkuihin sonnustautuneet speed metallistit polvilleen.

Arvio

OVERKILL
Killbox 13
Spitfire

"We don't care what you say, fuck you", lauloi Overkill 80- ja 90-luvun taitteessa Subhumansia versioidessaan, saaden varsilenkkareihin ja tiukkoihin pillifarkkuihin sonnustautuneet speed metallistit polvilleen. Vuosien saatossa Overkill on jäänyt uudempien ja nälkäisempien bändien varjoon, mutta silti yhtye ei suostu antamaan periksi.

Testament onnistui luomaan nahkansa uudelleen ja päivittämään soundinsa muutaman vuoden takaisella The Gatheringilla. Samaa on Overkill yrittänyt pestaamalla Colin Richardsonin vääntämään namikoita parille viimeiselle levylleen, eikä soundeja olekaan moittiminen. Valitettavasti kappalemateriaalista ei voi sanoa samaa.

Myös Killbox 13:n riffit ja ideat on poimittu suoraan B-luokan speed- ja thrash-riffien hautausmaalta, mistä vanhat kehäketut ovat tavanneet materiaalinsa hakea, kun kutina päästä rundille tai Saksaan soittamaan vanhoja iskusävelmiä on kasvanut liian suureksi. Yhdentekevät junttariffit seuraavat toisiaan eikä Bobby "Blitz" Ellsworthin takakireässä kirkumisessa ole entisenlaista kiihkoa. Itse soittokin soljuu eteenpäin vanhasta muistista vailla sen suurempaa intohimoa. 

Lisää luettavaa