Painolastina pop-hitit – Lady Gaga luopui performansseista

Arvio julkaistu Soundissa 11/2016.
Kirjoittanut: Arttu Seppänen.

Arvio

Lady Gaga
Joanne
Interscope

Lady Gagan The Fame (2008) ja sitä seurannut The Fame Monster (2009) muuttivat popmusiikin estetiikkaa kansainvälisesti. Gaga oli täysin suvereeni omassa luokassaan niin musiikkinsa kuin artistiprofiilinsa puolesta; hän aurasi tietä EDM:lle ja loi performansseillaan kehykset, joiden sisään esimerkiksi Miley Cyrusin oli helppo hypätä.

Jo edellinen Artpop (2013) oli statement, että Gaga haluaa tehdä muuta kuin Poker Facen tai Bad Romancen kaltaisia jättitanssihittejä. Kansainvälisen yleisön silmissä levy oli floppi juuri siksi.

Mark Ronsonin tuottama Joanne etäännyttää tietoisesti vanhoja Gagan faneja entisestään. Joanne on aiempiin levyihin verrattuna hyvin perinteinen amerikkalainen lauluntekijäalbumi, joka yhdistelee modernia r’n’b:tä, soulia ja countrya. Ronsonin kädenjäljen tunnistaa – tuotanto on hyvin sliipattua ja eleganttia.

Joanne on kokonaisuutena Gagan tähän mennessä ehyin tuotos, mutta samalla siitä puuttuu Gagan musiikille ominainen vaaran tunne ja yllättävyys. Joanne asettunee vasta muutaman vuoden sisällä paremmin Gagan artistiprofiiliin, sillä painolastina on yhä 2000-luvun isoimmat pop-hitit.

Lisää luettavaa