PATRICK WOLF: The Magic Position

Arvio julkaistu Soundissa 03/2007.
Kirjoittanut: Tero Alanko.
Kaikki rakastavat ihmelasta. Usein kuitenkin seuraa vaikeuksia, kun hän kasvaa isoksi. Patrick Wolf rupesi äänittämään omia musiikkikokeilujaan 11-vuotiaana ja rakensi thereminin varhaisteininä. Hänen Lycanthropy-debyyttinsä (2003) oli sensaatio niiden keskuudessa, jotka sen kuulivat. Epätietoinen ja pelokas mutta silti elämästä hullaantunut nuorukainen lauloi täydestä sydämestään ja koristeli villisti ohjelmoidut taustat haitarilla, ukulelella ja klarinetilla. Myös alakuloisempi Wind In The Wires (2005) on poikkeuksellista musiikkia.

Arvio

PATRICK WOLF
The Magic Position
Polydor

Kaikki rakastavat ihmelasta. Usein kuitenkin seuraa vaikeuksia, kun hän kasvaa isoksi.

Patrick Wolf rupesi äänittämään omia musiikkikokeilujaan 11-vuotiaana ja rakensi thereminin varhaisteininä. Hänen Lycanthropy-debyyttinsä (2003) oli sensaatio niiden keskuudessa, jotka sen kuulivat. Epätietoinen ja pelokas mutta silti elämästä hullaantunut nuorukainen lauloi täydestä sydämestään ja koristeli villisti ohjelmoidut taustat haitarilla, ukulelella ja klarinetilla. Myös alakuloisempi Wind In The Wires (2005) on poikkeuksellista musiikkia.

Kun muutakaan eivät keksineet, kriitikot kutsuivat Patrick Wolfin ilmaisua folktronicaksi, Periaatteessa samasta musiikista on kyse myös hänen kolmannella albumillaan. Paitsi, että Wolfin uudet laulut eivät ole yhtä hulluja, hurmaavia ja holtittomia – maagisia – kuin aiemmat. Niiden pakottaminen konservatiiviseen muottiin on virhearvio, sillä tuskin ne tämmöisinä myyvät yhtään enemmän.

The Magic Position -albumilla Patrick Wolf lähestyy tavanomaisuutta, vaikka onkin maalannut hiuksensa tulipunaisiksi. Latteimmillaan levy alistuu miltei The Divine Comedyn kaltaiseksi kirjastonhajuiseksi kamaripopiksi. Vieraileva Marianne Faithfull sentään raakkuu kuin mikäkin noita-akka.

Lisää luettavaa