Tuttua sarkaa güntää Timo Nikki, edelleen tuimin, tunnistettavin elkein. Kitarariffit reuhuavat niin kuin pitääkin, äänihuulet lepattavat lemmyilevän äreästi ja kolmitahtikone jytää jymisten alla. Suomen suosituin rumpali ja uskollinen bassopari ovat vaihtuneet toisiin miehiin, mutta Sakke Koivulan maksimaalisesti möyryävät pytyt ja Pete Pohjanniemen matalan maavaran katukosketus täydentävät takapenkiltä asti kumpuavan aidon Peer Günt -buustin.
Guts And Glory on väkivahvan näytön paikka ja hengeltään se onkin ilahduttavan reipas ja räyhäkäs sessio. Yhtyettä raastaneita ongelmia ei tarvitse terapoida tai angeroida studiossa saati kappaleissa Metallican malliin. Pannaan vain biisijuna täydellä vauhdilla raiteilleen ja jätetään pyhät vihat edelliselle asemalle.
Oikeastaan ainoa ongelma on biisimateriaalin tasapaksuksi sakeutuva kokonaisuus, jossa sinänsä jäntevät rockriffit ja vauhdikkaat laulumelodiat seuraavat toisiaan samankaltaisina ja menneitäkin hittejä muistuttavina. Dynaamisimpana keihäänkärkenä toimivaa Sudden Death -iskusävelmää lukuun ottamatta kappaleet ovat aika lailla samanmittaisia. Pullassa on paljon rusinoita rynnäkkösoolojen ja jopa mainioiden bassokuvioiden (Black Train) muodossa, mutta svengin kärki jää tylpäksi.