Taitavia bändejä riittää mutta harvinaisempi luonnonvara on persoonallinen solisti. Tässä meillä on molemmat: Pietari Kiviharju, lunkilla jokamiestyylillään sanoja verkkaisesti lateleva nokkamies, ja sitten on Spektaakkeli, Mitja Tuuralan (basso) ja Tyko Haapalan (rummut) pitelemätön rytmikaksikko.
Homma toimiikin parhaiten silloin kun äänessä on lähinnä ydinkolmikko ja Pietari pääsee kunnolla esiin. Edellislevyä (Rakkauteen, 2013) huomattavasti runsaammin käytetyt vierailijat – läpi levyn mielikuvituksellisesti soittava kitaristi Janne Kasurinen sekä perkussiot, haitarit, torvet, huilut, taustalaulajattaret ja muut – piristävät albumia mutta tuppaavat paikoin myös jyräämään Pietarin.
Parhaiten tasapaino löytyy puolivälin raidalta Pikkupoika: Pietarin tarina ja laulu johtavat biisiä, tausta on riisuttu mutta tappavan tehokas, ja huilu sekä torvet lisäävät soppaan kolpakollisen funkia. Tekstien keskiössä on sympaattinen antinaissankari, ei mikään suuri menestyjä mutta ei valittajakaan. Kuvaavaa on ironisen itsekehuskelevan Kova?-biisin kysymysmerkki.
Levyn kaari on hieno. Peli avataan Spektaakkelin nimikkoinstrumentaalilla, sitten twistataan menopalojen myötä ja levyn edetessä sovitukset muuttuvat riisutummiksi ja laulut mietiskelevimmiksi. Finaalina kuullaan Kurja matkamies maan accapellana, jossa Pietarin kanssa duetoi maagisesti Karina-yhtyeen laulaja Karin Mäkiranta.
