The Endless River rakentuu pääosin The Division Bell -sessioiden käyttämättömistä teemoista ja erityisesti kuusi vuotta sitten kuolleen Richard Wrightin sävellysten ja kosketinosioiden tallenteista. Niinpä albumilla ei tavoitella Atom Heart Motherin tai Dark Side Of The Moonin kaltaisten progespektaakkelien runsautta ja löytöretkeilyn rohkeutta. Pikemminkin se hakee Syd Barrettille omistetun Wish You Were Heren kaltaista hartautta Wrightille ominaisemman sielukkaan instrumentaalisen hehkun muodossa.
Albumi jakautuu neljään sävelteokseen, joissa on kolmesta seitsemään osaa. Pääroolissa ovat toisiinsa kietoutuvat ja symbolisena virtana soljuvat soundit, Wrightin verkkaiset, melodiset hammondit ja syntetisaattorit sekä Gilmourin kuulaat kitarat slide-efekteineen ja EBow-jousisointeineen. Tahditus soutelee viitteellisistä rock-balladeista ja fonejakin väläyttävästä klubiviihteestä erittäin hillittyyn funknostatukseen. Kappaleissa on selviä flashbackeja Floyd-klassikoista, Echoes-avaruuksista Moonin välihöpötyksiin. Gilmourin panos kasvaa levyn loppupuolella, ja mukaan hiipii myös laululyriikkaa.
Levy on hienoa äänitapettia; ei kovinkaan mieleenpainuvaa, mutta tekstuuriltaan kaunista ja miellyttävää.