Raastinkurkkuisen Janne Westerlundin johtaman, syntymäpsykedeelisesti junnaavaa krautfolkrockia jauhavan Plain Riden viides albumi tuntuu uudelta alulta. Vaikkei bändi genreaitauksista ole välittänyt aiemminkaan, hortoilee Skeleton Kites totuttua kauemmaksi kantribluusisuolta.
Paljon on tuttua: Westerlundin raakkuva tulkinta, vahvat sävellykset, syventymistä kestävät tekstit ja telepaattisesti svengaava bändisoitto. Silti levy on hyvällä tavalla holtiton ja keikoilta tuttu soittoekstaasi on tallentunut räyhäkkäänä studioäänitteelle. Kuulostaa siltä että yhtye on antanut itselleen luvan tehdä mitä tahansa. Saatesanoissa mainittu ”länsiafrikkalaisen esidoombändin vuonna 2014 Suomessa tekemä blueslevy” kuvaa tilannetta näppärästi.
Suomenkielinen Mali-blues Suuri vesi on yksi kohokohdista. Plain Riden parhaat puolet yhdistyvät kappaleessa uudella tavalla. Bändin lempeästi käskevä svengi, vereslihaisesti tulkittu pysäyttävä teksti, surumieliset kitaramelodiat ja vapaasti rönsyilevät sovitusyksityiskohdat kasvattavat periaatteessa simppelin jankkauksen intensiteettiä koko kahdeksanminuuttisen keston ajan. Heti sen perään tuutataan Yesterday’s Firen alkupuoliskon hevipsykekitarapyörre. Parin minuutin ulvotuksen jälkeen kappale kääntyy rullaavaksi kantrirokkailuksi. Vastaavat yllättävät käänteet ovat Skeleton Kitesin suola. Toisaalla levy on täynnä tilaa ja pienimuotoista kauneutta, toisaalla toisiinsa kietoutuvat kitarasoolot, villi rumpukolaus ja kohtalokkaat kuorosovitukset täyttävät kuulokuvan. Nimikappale hätyyttelee jo yhdeksän minuutin mittaa, muttei kuulosta sekuntiakaan liian pitkältä. Laulu alkaa abstraktina hiplailuna ja kerrostuu hiljalleen raamatulliseksi vyörytykseksi.
Seitsemän kappaletta monimuotoista myllytystä kestää yhteensä 45 minuuttia. Skeleton Kites saattaa olla Plain Riden levyistä se, jonka laittaa helpoiten soimaan heti alusta uudestaan. Vaikka heidän musiikkinsa ei ole easy listeningiä, albumikokonaisuus hengittää helposti kuten yhtyeen yhteissoittokin.