Albumit pitäisi tehdä juuri näin: säveltää laulut, soittaa niitä keikoilla vuosia, omaksua ne selkäytimeen, kyllästyäkin niihin ja vasta sen jälkeen hautautua studioon ja purkaa ne osiin.
Matkalaulu osoittaa, että kokoelman voi tehdä mielenkiintoisesti. Levy paitsi niputtaa valikoiman PMMP:n parhaita lauluja, myös pukee ne täysin uudenlaiseen asuun. Olennaisista kappaleista puuttuu esimerkiksi Rusketusraidat, mutta turha valittaa kun yhtään huonoa laulua ei ole mukana nytkään.
Albumin tekemiseen on osallistunut ensimmäisen kerran PMMP:n historiassa koko livebändi: basisti Juho Vehmanen, rumpali Heikki Kytölä ja kitaristi Mikko Virta. Yksi on kuitenkin joukosta poissa: PMMP:n sävellyksistä ja tuotannosta vastannut Jori Sjöroos on osallistunut Matkalaulun tekoon vain haamuna. Ääniarkkitehdiksi on palkattu tuottaja-perkussionisti Samuli Kosminen, joka on vaikuttanut ratkaisevasti albumin kokeilevaan luonteeseen ja jonka läsnäolo kuuluu konkreettisimmin levyn läpäisevinä suhinoina ja huminoina.
Uudet sovitukset ovat yhtä kaukana albumiversioista kuin raisuista livevedoistakin.
Matkalaulun teho perustuu toisaalta läpeensä tuttujen laulujen virkistävän erilaisiin versioihin, toisaalta musiikin tehoon ihan sinällään. Sovitukset ovat kekseliäitä, soittoniekat selvästi luovalla päällä ja vierailijat kiinnostavia (Asa, Pohjolan puhaltajaveljekset). Albumin yleistunnelma on sopivasti haastavan ja helposti aukeavan risteyksessä. Uudet sovitukset ovat yhtä kaukana albumiversioista kuin raisuista livevedoistakin.
Selkein yksittäinen parannus alkuperäisversioihin on siinä, kuinka ne on laulettu. Sadoista keikoista johtuen Paula ja Mira kuiskaavat, kujertavat ja puhkuvat keuhkojensa pohjasta sävykkäämmin ja luontevammin kuin albumeilla.
Heliumpallo avaa levyn virsimäisen hartaana, Kovemmat kädet matelee industrialtunnelmissa mahdollisimman kauas hittiversiostaan ja Oo siellä jossain mun päättää albumin kliimaksiaan kohti uneliaana haahuillen. Useimmiten homma pysyy kiinnostavana, mutta tahmaisen raskaitakin hetkiä löytyy. Etenkin dubahtavana triphopina vetelehtivä Kiitos jumittaa pahasti Asan räppiä lukuun ottamatta. Rauhallista albumia piristävät garage-elektrona soiva Korkeasaari ja hyvällä tavalla tunkkaiselta treenisliveltä kuulostava Kesäkaverit.
Jos ihastuttavia yksityiskohtia täynnä oleva Matkalaulu todella jää PMMP:n joutsenlauluksi, pääsee se kunniapaikalle yhtyeen jännittävimpänä ja kokeilunhaluisimpana levynä. Siksi bändiä ei tohtisi pois päästää: kun tällainen uusi puoli on paljastunut, huutaa mieli lisää.
