PMMP: Veden varaan

Arvio julkaistu Soundissa 4/2009.
Kirjoittanut: Timo Harjuniemi.

Mira Luoti ja Paula Vesala laulavat aiheista, jotka useimmat popbändit kiertävät kaukaa: etukäteen kaikkein tummimmaksi ja aikuismaisimmaksi tituleeratulla PMMP-levyllä käsitellään kuolemaa, ahdistusta, kiirettä, uupumusta. Onko Veden varaan allegoria työelämästä ja sen rapauttavasta vaikutuksesta?

Arvio

PMMP
Veden varaan
RCA

Mira Luoti ja Paula Vesala laulavat aiheista, jotka useimmat popbändit kiertävät kaukaa: etukäteen kaikkein tummimmaksi ja aikuismaisimmaksi tituleeratulla PMMP-levyllä käsitellään kuolemaa, ahdistusta, kiirettä, uupumusta. Onko Veden varaan allegoria työelämästä ja sen rapauttavasta vaikutuksesta? Vesala ja Luoti ovat suunnilleen 30-vuotiaita ja kuulostavat uudella äänitteellään tukahtuneilta ja apeilta. Rusketusraitojen kreisibailaus vaikuttaa tuoreen levyn valossa vain irvokkaalta ja kaukaiselta muistolta. Nyt liikutaan mustissa virroissa antidepressiivien voimalla.

Parasta toppuutella hitusen. PMMP kuulostaa edelleen itseltään – kappaleet etenevät virtaviivaisesti ja kertosäkeet ovat paikoin vuonon kokoisia. Yhtyeen hiteistä tuttu, malttamaton ja hiostava poljento on kuitenkin saanut tehdä tilaa rauhaisalle eleganssille.  Yksinkertaisen toimivat rumpulinjat saavat nakuttaa rauhassa ja kauniit melodiat taivutella kuulijaa puolelleen. Kaavaa särkee ikävästi ainoastaan Viimeinen valitusvirsi, joka on turhan raskaine kitaroineen vähän tympeä suomirocktamppaus.

Kultasormi Jori Sjöroos on nikkaroinut levylle tyylikkään äänimaailman. Paikoin Veden varaan onkin verrattoman mainiota kuultavaa. Avauskappale Kuvia on ajanmukaisen suureellinen ja kunnianhimoinen indierockmonumentti, jonka laulusuorituksen spastisuudessa on ainakin häivähdys Ian Curtisia. Ihmismielen medikalisaatiota ja ongelmia pohtiva Pariterapiaa onnistuu puolestaan valottamaan popille tavanomaista parisuhdetematiikkaa epätavanomaisen rohkeasti ja originellisti. Kappaleen leikkisän aavemainen äänimaailma tukee vaikutusta oivasti.

Veden varaan on synkkyydestään huolimatta ilahduttava levy. Se on tehty valloittamaan myynti- ja  kansoittamaan soittolistat, mutta siinä on aimo liuta hienoja ja rohkeita ideoita, joita on toteutettu ammattitaidolla ja hartaudella. Levy merkitsee tietoista pyrkimystä irrottautua sing-a-long-repertuaarin kasvattamisesta kohti vähemmän rahvaanomaisia tavoitteita. Luoti ja Vesala olivat huikentelevaisen nousukauden symboleja, ja nyt he valaisevat talouskrapulaista Suomea armottoman kirkkain halogeenein.

Lisää luettavaa