Miesten on tehtävä mitä miesten on tehtävä. Remonttihommia, panohommia, sotaväkihommia, metsähommia, autohommia, röpöttelyhommia ja todellista todellisten miesten musaa. Popeda on todellista todellisten miesten musaa. Ja enemmän. Popeda on käsite siinä missä Elvis, Jeesus, Kekkonen tai Spede. Popeda on todellisen todellisten miesten musan Stonehenge, Kiinan muuri ja Egyptin pyramidit. Kun kuuntelee Popedaa, on miltei mahdotonta vain kuunnella musiikkia musiikkina ja unohtaa kuuntelevansa käsitettä.
Jos on syntynyt nynnyksi, jolta todelliset todellisten miesten hommat eivät koskaan ole taittuneet, on uuteen Popeda-levyyn tarttuminen pelottavaa. Onneksi musiikki on universaali kieli, joka yhdistää ihmisiä. Niinpä kaltaiseni luuserikin löytää tarttumakohtia todellisten miesten maailmaan. Vanhahtavalla tavalla raskas boogie ja kulkevat riffit tempovat mukaansa. Selvästi livekäyttöön optimoidut luupäärokit kuten Lentäviä lautasia, Kovan päivän ilta ja Kylmä rinki svengaavat manselaisen jäykkälanteisesti, mutta svengaavat kuitenkin. Jumalaare, mikä meno!
Silloin kun Popeda soittaa hituria, unohtaa Dr. Feelgood -murjonnan ja ryhtyy melodiseksi ja moniulotteiseksi, otteen musiikista saa enää todellinen mies. Minä en kuulu heihin, ja niinpä Voitto tuntuu puoliksi täysin vieraalta ja vieraannuttavalta. Costello Hautamäki kirjoittaa suureellisia melodioita ja yhtye sovittaa juhlavasti, mutta monitasoinen lopputulema kuulostaa vähemmältä kuin yksinkertaisemmissa junttauksissa.
Mutta kuinka arvostella ja pisteyttää Kheopsin pyramidia? Levyarvostelut ovat huomenna paperinkeräyksessä, mutta pyramidit stondaavat paikallaan maailman tappiin.
