Mark Laneganin Screaming Trees -yhtyeen jälkeinen ura on edennyt kymmenenteen sooloalbumiin. Omien töidensä lomassa Lanegan tuntuu etenkin 2000-luvulla tehneen yhteistyötä lähes kaikkien vastaansa tulleiden muusikkojen kanssa. Elektronisesti sykkivällä ja modernia goottisuutta huokuvalla Gargoylella Laneganin oikeina käsinä ovat vanha luottokumppani Alain Johannes ja brittimuusikko Rob Marshall. Laneganin porakaivon syvyinen baritoni vyöryttää synkkiä tekstejä Marshallin hänelle lähettämien uhkaavien instrumentaalien päälle. Näiden rinnalla Johannesin kanssa syntyneet kappaleet tarjoavat hieman enemmän vivahteita.
Gargoylella Mark Lanegan hyödyntää niin krautrockisia kuin Joy Divisionin, New Orderin ja Curen sukuisiakin sävyjä kiitettävän ahdistavasti. Biiseissä on painoa kuin levylle nimen antaneissa goottikirkkojen räystäitä koristavissa kivipedoissa. Iggy Popin The Passengerin shuffleisella rentoudella etenevä ja hymyilyttävän hyväntuulisen kitarakuvion kruunaama Emperor soi raskauden keskellä virkistävänä keitaana.
Tyylistään kiinni pitävää Gargoylea kuunnellessa tulee ajatelleeksi, että voisiko Mark Lanegan jatkossa hieman löysätä angstistaan? Tätä menoa tuotantonsa voi päätyä Notre Damen kellonsoittajan laulukirjaan.
