Raju psychobilly paukkuu – The Zipheads ei jumita kliseissä

Arvio julkaistu Soundissa 10/2016.
Kirjoittanut: Antti Ervasti.

Arvio

The Zipheads
Z2: Rampage!
Bomber

Hyviä rocka- ja psychobilly-bändejä on maailma väärällään, ja ne menestyvät hyvin omissa marginaaliympyröissään. Sitten on näitä  äärimmäisiä poikkeuksia, jotka nousevat ansaitusti massasta syystä tai toisesta.

The Zipheadsin syyt on helppo luetella. Bändi on yksinkertaisesti joka suhteessa parempi kollegoihinsa verrattuna. Soitto on hitsautunut vuosien koluamisesta armottoman tiukaksi ja sävykkääksi. Toiselle albumilleen bändi onnistuu luomaan taukoamattoman virran kertakaikkisen loistavia kappaleita. 15 vetävää raitaa olisi aivan liian vaativa tehtävä melkein mille tahansa muulle, mutta ei näköjään The Zipheadsille.

Vaihtelevuus tekee levystä kuuntelua kestävän. Raju rockabilly tietysti paukkuu ja pistää jalan vipattaman suurimmalla osalla raidoista. Silti paljon muutakin löytyy. Bändi seikkailee hyvällä tyylitajulla muun muassa puhtoisen brittipopin ja tex-mexin maailmoissa.

The Zipheads tekee samantapaisen ensivaikutelman kuin kotoinen Melrose aivan uransa alussa 30 vuotta sitten. Silläkin oli samantapaista vastustamatonta energiaa ja tuoreutta, mutta The Zipheadsin laaja-alaisuus vie vielä pidemmän korren.

Lisää luettavaa